Ysiluokkalaiset katsoivat Lappeenrannan lukioteatterin ja kaupunginteatterin yhteisen musikaaliproduktion ja ihastuivat.

Dingon musiikkihan ei unohtunut 80-luvulle, vaikka isotukkaisten aikalaisfanien kutrit  ovat jo ohenemaan päin ja sifonkihuivitkin joutuneet koiden evääksi. Autiotalot, nahkatakkiset tytöt ja levottomat Tuhkimot ovat läpeensä tuttuja pop-iskelmähittejä myös nykyisille yhdeksäsluokkalaisille, kiitos suurin piirtein kaikkien suomalaisten radiokanavien, jotka ovat suorastaan ryöstöviljelleet Dingon keskeisintä tuotantoa. 

Ainakin Taavetin koulun 9.a-luokka oli jokseenkin myyty: mukaansatempaavat laulut, hyvät, kauniit lauluäänet ja juoneen sopivat biisit saivat toivomaan, että jotain tällaista voitaisiin nähdä enemmänkin. Kaikki näyttämölle tuotu oli viimeisteltyä; tanssien koreografiat tarjosivat  vauhtia ja silmäkarkkia. Myös tarinasta itsessään pidettiin - toisaalta ainoat miinukset tulivat juonen hetkittäisestä sekavuudesta. 

Dingon musiikki sai siis piristysruiskeen lukioteatterilaisten käsissä ja pääsi osaksi tarinaa, joka koskettaa nuoria katsojia; koulukiusaaminen, kaveruuden ja ystävyyden samanaikainen voima ja hauraus  sekä aikuisuutensa sillon tällöin kadottavat vanhemmat lienevät tuttuja kaikille nuorille.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Henna Virkkunen